Mukavuusaluehaaste day 3 & 4

Mukavuusaluehaasteen kolmantena päivänä keskiviikkona päätin ensimmäiseksi lähteä lenkille eri maisemiin kuin normaalisti. Pienellä polulla metsän keskellä juoksiessa tuli jotenkin tosi hyvälle tuulelle. Huomaa, että vaihtelu virkistää. Alunperin piti kiertää lenkki kävellen, mutta väkisin vaan teki mieli ottaa juoksuaskelia. Juoksulenkiksi se sitten meni, onneksi. Porin-metsässä-on-lunta

(Siellä oli vielä paikoillen lunta ja jäätä.)

lampi-Porin-metsässä

Keskiviikkona rikoin rutiineja toisenkin kerran, kun kävin museossa. Olin käynyt viimeksi joskus muksuna Satakunnan museossa, muistikuvia ei ollut ollenkaan. Näyttelyiden kiertely oli oikeasti tosi hauskaa varsinkin kun oli mahtavaa seuraa (lisättynä eläkeläisryhmällä, joka oli tullut kuuntelemaan esitelmää Akseli Gallen-Kallelasta). Äiti kertoi myöhemmin näytettyäni hänelle kuvaa vanhasta kaupasta, joka oli rakennettu näyttelyyn, että olen kuulemma nähnyt sen jo lapsena. Pelottavan huono pitkän ajan muisti mulla, kun ei oo hajuukaa tollasesta. museon-sisäänkäynti

museo-sisältä

Teatteri-ilta

Olin lauantaina pitkästä aikaa teatterissa. Esitys oli nimeltään Eikä yksikään pelastunut, joka on Agatha Christien tuotantoa. Olen lukenut kirjan muutama vuosi sitten, joten tiesin mitä odottaa. Esitys oli hyvä, mutta ei ehkä saanut vangittua sitä samaa hyytävää tunnelmaa, joka kirjasta välittyi. Porin teatteri on tosi kaunis kattokoristeluineen ja näyttelijät ovat aina yhtä mahtavia. Iltamme alkoi Pancho Villasta(joka oli aika pettymys, mutta ei siitä sen enempää), jonka jälkeen läksimme teatteriin. Asuksi valikoitui mustavalkoista, joka on mulle jopa aika harvinaista. Hiukset kiharsin pitkästä aikaan tuollaiseksi käkkäräksi. Ajatuksena oli, että kampaus toisi vähän pehmeyttä muuten aika nahkapainotteiseen asuun.

kuva3

kuva4

Samsung 22.3.15 034 (2)

kuva2

Nahkahame Vero Moda, Paita Gina Tricot, laukku ja helmet second hand